keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Lits Läts Lätäkkö

Aamun ulkoilulla ne lätäköt vasta sitten onkin kivoja!!! ainakin nuorimman mielestä :) Voi että sitä riemun määrää. Ja kyllä nyt kelpaa lätäköissä lätsäyttää, kun ukkeli sai uudet ulkoiluhousut. Lindexiltä vähän paksummat housut, joissa lahkeissa ja reidessä kumipinta. Ai että on järkevät!!! Ei tarvii tämmösillä keleillä pakata päälle kurahousuja. Ja hei, ei hinnalla pilattu, alle 20€. Oli joku yllättävä tarjous, norm. 25€.

Ja tuo samainen LitsLäts-ukkeli täyttää tänään 2 vuotta!!! :) tarkalleen klo 10.35. Kaksi vuotta sitten oli jännät paikat tähän kellon aikaan. Odoteltiin synnärillä miehen kanssa. Minut oli valmisteltu leikkaukseen ja yllättäen lähdimmekin saliin peruutusajalla. Päivä oli muuten maanantai, ja edellinen viikonloppu menikin kotia järjestellessä ja rentoutuessa SantaFe:n ruoan äärellä. Ja voi voi, miten sitä ihmisen valtaa sellanen onnen ja ilon tunne, koko vartalon läpi, kun se pieni nyytti nostettiin viereen tutkimaan ihan kasvotusten. Että tuommoinen ihana pieni pusuhuuli siellä vatsassa kasvoi :) Ja näin me ollaan päästy jo 2-vuotiaaksi temperamenttiseksi jässikäksi :D ONNEA meidän OSKARILLE!!! <3



Vanhempi ukkeli täytti vuosia 30.9 eli pari viikkoa sitten. Plakkarissa on JO 4 vuotta!!!
"Kuka voisi kellot seisauttaa, ja ajan pysäyttää?"
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt :D Vähemmän kylläkin kuin pienemmällä. Tämä nuori mies on nimittäin järkeilevää sorttia. Voisin kuvitella, että vanhempana motto on: Ajattele ennen kuin teet. Nuoremmalla se olisi: Kaikkea pitää kokeilla.
ONNEA meidän rakas DANIEL 4 vuotta!!! <3




tiistai 11. lokakuuta 2011

Arki :)

Anteeksi tämä blogihiljaisuus. On ollut niin paljon viime viikkoina tekemistä, ettei ole blogia kerennyt päivittelemään. Viime lauantaina juhlimme siskon häitä, joita tosiaan on järjestelty yks jos toinenkin päivä. Kyllä ihan tavallinen arki tuntuu tällä hetkellä loistavalta. Häät meni pai te vei niinkuin pitikin:) Pientä jännitystä riitti, kun saatoin siskoni sulhaselle, niin että hameen helma väpätti. Kunhan näkee kuvia itse kirkkomenoista, niin osaan sanoa näkyikö jännitys muillekin :D
Pääasia kuitenkin, rakastavaiset saivat toisensa ja ovat onnellisia! <3

Tässä on muutenkin vähän muutosta etsitty tähän meidän arkeen ja olemiseen. Tiukkaa tuntuu ihan taloudellisestikin olevan koko ajan. Ja sekin, että olen ollut kotona jo 4 vuotta lasten kanssa pistää miettimään tulevaisuutta. Mitä sitä haluaa? Millasena näkee itsensä kymmenien vuosien päästä? Siispä, työhakemusta on laitettu vetämään yhteen yritykseen. Se olisikin ihan unelma-duuni. Tosin vaan tämän vuoden loppuun, mutta jostain sitä on alotettava. Lahkeellinen puoliskonikin on menossa työhaastatteluun. Näinköhän meille on tulossa uusia tuulia elämään...? Kovasti sitä odotetaan ja on keskusteltu, mitä sitä on valmis tekemään unelmien eteen. Aikaa siihen menee, että ollaan siinä pisteessä, missä ne haaveet on, mutta eiköhän tässä aikaa ole :) Eikä ne meidän haaveet niin suuria ole: Punainen tupa ja perunamaa! Ei sen kummempaa :)

Ja hei, kyllä nää viimeviikot on sitten verottanut sen verran, että syöminen ainakin omalta kohdalta on ollut ihan retuperällä. En edes uskalla mennä vaakaan... Siispä, nyt muutos siihenkin asiaa. Karkin sijasta valitsin tänään smoothien, mustikkaa ja karviasia. Kummasti on parempi olo :D


Olen miettinyt tämän blogihiljaisuuden aikana sitäkin, että mihin vetää se raja täällä kirjoittelussa? Mitä kirjoittaa elämästään ja kuinka avoimesti? Mietinkin sitä, että toisaalta tämä on mun tapa saada ajatuksia selviksi, joten miks en kirjoittaisi niistä asioista jotka mua häiritsee tai jotka mun on ihan pakko saada jaettua? Ja voin kertoa, mun elämässä ON tapahtunut yhtä ja toista. Ja taas näyttää tapahtuvan... On iloa ja surua, ja tuntuu että paljon tuota jälkimmäistä, valitettavasti. Ehkä joskus raotan jotain.

Kohta muuten menee 3000 rikki :) halukkaita arvontaan?